tiistai 10. marraskuuta 2009

Eilen hienot treenit!

Eiliset treenit meni Ticon osalta melko loistavasti. Päästyämme treenipaikalle, päästin Ticon juoksentelemaan metsään ja heittelin sille palloa, ja pallopalkkauksella otimme seuraamista. Seuraaminen hieman malttamatonta, kun olisi ollut paljon kivempi vain haistella metsän hajuja. Kuitenkin sain siitä irti muutaman lyhyen mutta kunnollisen, kontaktissa pysyvän seuraamisen. Palkkasin pallolla taakse.
Sitten laitoin Ticon kiinni, ja jätin sen odottamaan ruudun ulkopuolelle kun kävin tekemässä damiruudun. Laitoin 4 damia, hankaliin paikkoihin, kuten risukasaan hieman piiloon, kiven ja puun väliin piiloon. Kuitenkin jokaisen niin että Tico joutui todella hakea nenällään eikä silmillään niitä. Alkuhösellyksen jälkeen se alkoikin tehdä oikein mallikasta hakua, ja löysi suhteellisen nopeasti ensimmäisen ja toisen damin. Jokaisen palautuksen kohdalla toimin niin, että kun Tico palautti käteen, heitin samantien sen samaisen damin taakseni ruudun ulkopuolelle. Eli yritän vahvistaa palautuksia tarjoamalla Ticolle palkaksi heiton :) Mielestäni se toimii ihan hyvin.
Kolmas dami oli hieman hankalampi löytää, ja Tico, oikeastaan ensimmäistä kertaa yritti pyytää minulta apua sen etsimiseen (jäi seisomaan, katseli minua odottaen että olisin antanut rohkaisua, vinkkiä) mutta en antanut apuja. Seisoin kuin tatti, ja niin poika lähtikin omatoimisesti jatkamaan hakua. Vikat damit löytyi viimein, ja joka palautuksella sama "daminheittopalkka". Sitten menimme metsäautotielle, jätin Ticon istuen odottamaan ja vein n. 20 metrin päähän suoraan eteen damin. Tico odotti hyvin maltillisesti, ja lähti "eteen"-käskyllä vauhdikkaasti hakemaan damin. Nyt otin palautukseen malttia siten, että menin kyykkyyn, ja silittelin rintaa ym, odotin että Tico kävi istumaan ja hieman rauhoittui kunnes otin damin pois. Vasta kun dami mulla kädessä, kaivoin sille taskusta namin. Sitten vielä toinen eteenlähetys, hieman pidemmällä matkalla (+10m), ja toimi hyvin. Toi käteen asti.
Lopuksi otimme vielä liikkeestä seisomisen (palkkasin pallolla taakse heti kun seis) ja pari luoksetuloa. Ekalla hidasteli kovasti (miltei pysähtyi), ja palkkasin namilla kun oli nätisti vierellä. Toisella kerralla tulikin sitten vauhdikkaasti suoraan vierelle.
Eli kaikin puolin ihan mukavat treenit. Tänäänkin yritämme päästä valoisan aikaan treenaamaan.
Siitä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti