Perjantaina suuntasimme ystäväni Tanjan kanssa kello 15 Hyvinkäälle talkoisiin järjestämään noutajien päänäyttelyä. Hommaa riitti. Kannoimme tuoleja ja pöytiä paikoilleen, liimasimme pokaaleihin laatat, mapitimme arvostelulappuja kansioihin. Olin kotona illalla 19.30 aikaan. Ticon olin pessyt jo aamulla, mutta saksimisen jätin lauantai-aamuun koska en jaksanut enää illalla sitä tehdä.
Lauantaina heräsin klo 5.20 ja tasasin Ticon häntäkarvat, hieman siistin kaulaa ja korvien taustoja ja tassukarvoja. Sitten klo 6.30 lähdimme jälleen Tanjan kanssa kohti Hyvinkäätä. Tällä kertaa mukana oli myös koirat, Tico ja Tanjan flättipentu Urho. Aamullaminun hommaksi muodustui lippujen ja luetteloiden myynti. Olin siinä 7.30-10.30. Sitten hain Ticon häkistä, kävimme ulkoilemassa ja menimme kehän laidalle odottelemaan omaa esiintymisvuoroamme. Tico osallistui nuorten luokkaan. Vihdoin vuoromme koitti. Tico kaahasi kehässä hullun lailla enkä saanut sitä oikein aisoihin. Se kuitenkin seisoi ihan nätisti ja ilmeisesti liikkeetkin olivat ok sillä sijoituksena ERI NUK 3!! Kyllä olen tyytyväinen tulokseen, sillä jo erin saaminen on hieno juttu.
Eilen, sunnuntaina 4.10 lähdimme tyttöjen ja Ticon kanssa käymään minun vanhemmillani Vihdissä. Tico riehui 3 tuntia vanhempieni seropinartun ja siskoni collien kanssa ja oli illalla melko väsynyt.
Nyt on kiire, mutta lisään Ticon arvostelun myöhemmin tänään.
maanantai 5. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti